Oven takana tulevaisuus

Postasin kyseisen kuvan Amalindan instagramiin viime sunnuntaina. Kuvan ovi löytyy Turun Luostarimäen käsityöläismuseosta. Otin kuvan erääällä päiväretkellä kuluvan vuoden tammikuussa, eli oikeastaan vain vähän aikaa sitten. Silti alkuvuosi tuntuu olevan jossain pitkällä menneisyydessä. Muutamassa viikossa on tapahtunut niin paljon. Pohdin tätä instagram-postausta tehdessäni jotain uuteen viikon alkuun ja tähän merkilliseen ajankohtaan sopivaa kuvaa ja tämä nappaamani kuva tuli vastaan ja kolahti juuri tähän hetkeen. Pelkoa, uskoa, pysähtyneisyyttä ja samaan aikaan silti paljon asioita. Toiveikkuutta, ahdistuneisuutta, tuntematonta, kaikuja vanhasta, mahdollisuuksia.

Monella tapaa olemme joutuneet palaamaan ajassa taaksepäin: vietetään aikaa hyvin paljon kotona, ehkä jopa kotilieden äärellä. Puhdetyöt ovat vaihtuneet ehkä veistelystä ja kankaan kudonnasta somessa roikkumiseen, Netflixiin ja ulkoiluun. Kuten tämän pirtin asukkailla aikanaan, ihan ne elämän peruspilarit ovat nousseet eri tavalla kriittisiksi. Perhe, terveys, jokapäiväinen leipä ja toimeentulo eivät olekaan aivan itsestäänselvyys.

Olemme tottuneet jo nitistämään monenlaiset kulkutaudit perushygienialla, rokotteella tai lääkkeellä mutta tämän taudin kohdalla ei vielä olla siinä pisteessä. Arki on monella ollut tiukasti aikataulutettua ja elämä edennyt pääosin suunnitellun mukaisesti. Olemme tottuneet hallitsemaan erilaisia tilanteita. Teknologia ja yhteiskunta on kehittynyt pitkälle sitten näiden pirtin asukkaiden elonpäivien. Silti ykskaks tässä olemme, vähän yhtä avuttomina kohtalon edessä kuin työläistuvan asukkaat aikanaan. Monenlaiset huhut, uskomukset ja pelot kiertävät oikean tiedon rinnalla. Nyt vaan pamflettien tai sentraalisantran sijasta somessa. Kun vapaa-ajan toiminnot ovat pitkälti stopissa, on yhtäkkiä pakko pysähtyä. Opetella ehkä ihan uudenlaisia selviytymiskeinoja. Tarkastella, mikä on sen oman arjen kannalta oikeasti välttämätöntä ja arvokkainta. Nähdä oman kotitalouden perheenjäseniä mahdollisesti paljon enemmän kuin yleensä ja pitää etäisyyttä muihin ihmisiin. Luopua monenlaisesta arkeen kuuluvasta tutusta harrastuksesta ja vapaudesta. Sentään tilapäisesti.

Toisaalta tästä kuvasta tuli mieleen myös tosi suuri toiveikkuus. Kun ovet saadaan taas avata, meillä on aivan valtavasti mahdollisuuksia. Voidaan tavata ystäviä ja työkavereita ja saadaan mennä kouluun oppimaan asioita, harrastaa liikuntaa ja kulttuuria. Voidaan tavata ikääntyneitä läheisiä ja halata kun siltä tuntuu. Pakon kautta on jouduttu opettelemaan erilaisia etätyöskentelytapoja niin työelämässä kuin opiskelunkin suhteen. Osa näistä opeista tuo varmasti myötätuulta tulevaisuudessakin. Ehkä tällä hetkellä ihmisten väillä vallitseva hyväntahtoinen avuliaisuus jää myös astetta vahvemmin elämään jokapäiväisessä elämässä. Se olisi arvokasta. Nähtäväksi myös jää, jääkö kulutustottumuksiin näkymään jotain vaikutteita tältä ajanjaksolta. Meillä täällä Uudessakaupungissa on tapana usein kiertää asiat negaation kautta. ” Essunka sä mittä kaffel tulis? ” ”Emmä siit ny niin tiär mut..” ”Ei tost nyt tommottes ainaka mittän tul…” Niin paljon kuin olenkin kotiseuturakas, toivon kyllä osan eipäs-taudista unohtuvan koronan jalkoihin.

Tänään kukaan ei vielä tiedä, koska meillä arki palaa normaaleihin uomiin koronan jälkeen. Ja mitkä kaikki asiat tulevat olemaan erilaisia muutaman kuukauden kuluttua. Näin yrittäjänä paineet ovat käsittämättömän kovat siihen, että ns. normaaliarki jatkuisi mahdollisimman pian. Ilman asiakkaita kaupanteko loppuu ja jää nähtäväksi, riittävätkö eväät riittävän määrän ihmisiä tavoittamiseen sähköisesti. Vaikka fyysinen asiakasvirta on lähes olematonta, on tilanteen selvittelyssä ja digikaupankäynnin parissa tehty työmäärä ollut valtava. Kovasti on jo ikävä asiakkaiden kanssa höpöttelyä ja mukavia kohtaamisia! Sentään muutamia kivijalka-asiakkaita saan kohdata vielä päivittäin. Ankara vääntö jatkuu, että saan Amalindan fiiliksen, oman persoonani ja asiakaskokemuksen siirrettyä ja tuntumaan aidolta verkossa, mutta kyllä live on aina live! Pysytään terveinä ja pinnalla ja toivottavasti jo ihan pian nähtäisiin myöskin ihan aidostikin, näitten uusien opittujen etäyhteyksien ohella!

Kyl me tääl Uureskaupunkis nii miälelläs teit palveltaissi!

Näihin päivän tunnelmiin,
Amalindan kauppias, Tanja